Suomalaiset kokevat nyt huomattavasti vähemmän huonoa omaatuntoa heittäessään ruokaa pois – Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa

Noin kaksi kolmesta (67 %) suomalaisesta kokee ainakin silloin tällöin huonoa omaatuntoa heittäessään ruokaa pois. Viime vuonna asiasta poti huonoa omaatuntoa 78 % suomalaisista. Huonoa omaatuntoa tuntevien osuus on aiemmin noussut tasaisesti tutkimuksessa, jota on toteutettu vuodesta 2017 lähtien. Nyt suomalaiset kokevat ensimmäisen kerran selvästi vähemmän huonoa omaatuntoa ruoan pois heittämisestä kuin viime vuosina.

Tämä ilmenee tutkimuksesta, jonka hävikkiruokaa verkossa myyvä Matsmart tilasi markkinatutkimusyritys Kantarilta. Tutkimus toteutettiin jo viidentänä vuotena peräkkäin, ja siihen osallistui 2014 suomalaista.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa, jonka tavoitteena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Suomessa kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin yli 100 miljoonaa kiloa ruokaa. EU on linjannut, että jäsenmaiden tulisi vähentää ruokahävikin määrä puoleen vuoteen 2030 mennessä.

“Hävikin vähentämisen tärkeydestä on puhuttu paljon viime vuosina, ja olemme huomanneet, että aihe on lähellä monen suomalaisen sydäntä. Yhtenä merkkinä tästä on hävikkiruoan myynnin merkittävä kasvu vuodesta toiseen”, kertoo Matsmartin Suomen-maajohtaja Michaela Böckelman.

Tänä vuonna Kantarin toteuttamassa tutkimuksessa 11 % suomalaisista kertoi, ettei kysymys ruoan pois heittämisestä koske heitä tai että he eivät osaa vastata kysymykseen. Esimerkiksi viime vuonna tämän vaihtoehdon valitsi vain 1 % vastaajista.

“Voisiko tämä tarkoittaa sitä, että koska ruokahävikistä puhutaan paljon, suomalaiset heittävät aiempaa harvemmin ruokaa pois? Tämä olisikin hieno kehityssuunta”, Böckelman toteaa ja jatkaa: “Jos taas kyse on siitä, että ruoan pois heittäminen ei enää tunnukaan suomalaisista niin pahalta kuin aiemmin, Hävikkiviikon sanomalla on entistäkin enemmän merkitystä.”

Matsmart myy verkkokaupassaan esimerkiksi tavarantoimittajien jäännöseriä, jotka muutoin saattaisivat päätyä hävikkiin. Pelastamalla tätä ruokaa netistä suomalaiset voivat vähentää ruokahävikkiä tilaamalla tuotteita minne tahansa Suomeen.

Podetko huonoa omaatuntoa, jos heität ruokaa pois? (luvut pyöristettyjä)

KaikkiMiehetNaiset
Kyllä, usein30 %24 %36 %
Kyllä, silloin tällöin37 %35 %38 %
Harvemmin17 %21 %12 %
En koskaan6 %10 %3 %
En osaa sanoa/ei koske minua11 %10 %11 %
  • Ainakin silloin tällöin huonoa omaatuntoa ruoan pois heittämisestä kokevat 2017–2021:
    • 2017: 61 %
    • 2018: 68 %
    • 2019: 72 %
    • 2020: 78 %
    • 2021: 67 %

Näin tutkimus toteutettiin:

  • Tutkimuksen toteutti markkinatutkimusyritys Kantar, ja kohderyhmänä olivat 18–74-vuotiaat suomalaiset.
  • Kyselyyn vastattiin sähköisesti, ja siihen osallistui 2014 suomalaista kesäkuussa 2021.
  • Virhemarginaali +-2%-yks.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.