Yritysjohtajat: Ilmastonmuutoksen torjunnassa siirrytty sanoista tekoihin

Yritysten halu kantaa yhteiskuntavastuuta on tärkein syy ilmaston kannalta myönteisiin päätöksiin, ilmenee Vaasan yliopiston InnoLabin ja e2 Tutkimuksen tekemästä 250 suurimmalle Suomessa toimivalle yritykselle kohdennetusta kyselystä. Kysely oli tarkoitus julkaista maanantaina 16.3. Vaasan Energy Weekillä, mutta tapahtuma peruttiin koronaviruksen takia.  

Yhteiskuntavastuu oli keskeisin vaikutin 81%lle yrityksistä kysyttäessä, että mikä saa yrityksenne tarttumaan ilmastotoimiin.  

  • Yrityksillä on selkeä halu toimia, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. Se näkyy kaikilla aloilla, myös energiasektorilla. Saamme viikoittain tietoa niin pienten kuin suurten energiayhtiöiden uusista kunniainhimoisista ilmastotoimista. Oman vastuun kantaminen on kunnia-asia, Leskelä jatkaa.  

Yritykset hakevat ilmastotoimilla myös mainehyötyä, mutta sen mainitsi yhtenä keskeisimmistä vaikuttimista vain 44% kyselyyn vastanneista. Ilmastotyön koettiin tukevan myös markkinointia (41%) ja parantavan kilpailuasemaa (37%). Asiakkailta ja omistajilta tuleva paine koettiin vähemmän vaikuttaviksi syiksi. Lainsäädäntö, verotus ja yritystuet olivat vähiten kannatusta saaneita vastausvaihtoehtoja.  

Innokkaimmin ilmastotyötä tekevät yritykset, joilla on kuluttaja-asiakkaita. Niissä koetaan, että omilla toimenpiteillä on vaikutusta, ja yleinen mielipide vaikuttaa toimintaan enemmän.  

Lainsäädännön ennakoimattomuus koettiin tärkeimmäksi ilmastotoimia hidastavaksi tekijäksi. Sen mainitsi 41% vastanneista.  

  • Ennakoitavan toimintaympäristön merkitystä voi tuskin liioitella, kun arvioidaan yritysten mahdollisuuksia tehdä vaikuttavia ilmastotoimenpiteitä, Leskelä toteaa. – Energiayhtiöiden investoinnit ovat todella isoja ja pitkäjänteisiä. Investoitaessa pitää tietää mitä on tulossa, Leskelä jatkaa.  

Tärkeimmiksi syiksi torjua ilmastonmuutosta yritysjohtajat mainitsivat huolen haavoittuvista alueista ja tulevista sukupolvista. Taloudellisista vaikutuksista kannettiin vähemmän huolta.  

https://www.univaasa.fi/fi/research/projects/ilmassa_ristivetoa_suuryrityskysely_ilmastotoimista.pdf

Kysely lähetettiin 250 suurimman Suomessa toimivan yrityksen johtotehtävissä toimiville. Siihen vastasi 197 henkeä noin 150 yrityksestä eri toimialoilta.  

Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.