Bioenergia kasvaa voimakkaasti seuraavan viiden vuoden aikana

Modernin bioenergian [1] käyttö on nykyarvion mukaan kasvamassa niin sähköntuotannossa, lämmöntuotannossa kuin liikenteessäkin. Kansainvälinen energiajärjestö IEA julkaisi 21.10.2019 näkymiä uusiutuvan energian kehittymisestä koko maailmassa vuosien 2019-2024 aikana.  IEA:n tarjoamien näkymien perusteella bioenergialla tuotetun energian määrä kasvaa noin 900 TWh, josta lämmöntuotantoon tulee noin 50 %, liikenteeseen noin 30 % ja sähköntuotantoon noin 20 %.

Uusiutuvaan energiaan perustuvaa sähköntuotantoa on tulossa nykykehityksellä lisää kaiken kaikkiaan noin 50 % (1 220 GW) seuraavan viiden vuoden aikana, mikä vastaa Yhdysvaltain nykyistä sähköntuotantoa. Moderni uusiutuva lämmön- ja jäähdytyksentuotanto lisääntyy noin 22 % ja liikenteessä (sisältää biopolttoaineet ja uusiutuvan sähkön) kasvu on noin 28 %.

– Ilmastotavoitteiden kannalta on ongelmallista, jos uusiutuvan energian kehityksessä tarkastellaan vain sähköntuotantoa. Asiantuntijat toistavat kerta toisensa perään, että kehitys lämmön ja jäähdytyksentuotannossa ja liikenteessä on tällä hetkellä aivan liian hidasta, toteaa Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.

Vuonna 2018 maailman sähköntuotannosta noin 26 % oli uusiutuvaa. Lämmön- ja kylmäntuotannossa moderni uusiutuva energia saavuttaa vasta 12 %:n osuuden vuonna 2024. Liikenteessä tilanne on vielä hankalampi, sillä uusiutuvan energian osuus saavuttaa vasta 4,6 % vuonna 2024. Maailman loppuenergian kulutuksesta lämmön- ja kylmäntuotannon osuus oli noin 45 % vuonna 2016, liikenteen noin 30 % ja sähköntuotannon noin 25 % (lähde: REN-21, Maailman uusiutuvan energian tila -raportti, 2019).

Sähköntuotannossa bioenergian kapasiteetti kasvaa vuoteen 2024 mennessä noin 41 GW, mikä on 32 % kasvu verrattuna vuoden 2018 tilanteeseen. Kasvua nähdään etenkin Kiinassa, Brasiliassa ja Intiassa. Euroopassa arvioitu kasvu on 6 GW.

Lämmön- ja jäähdytyksentuotannossa bioenergia kasvaa n. 12 % (470 TWh) ja kasvu painottuu teollisuuteen (305 TWh). Paljon bioenergiaa käyttäviä teollisuudenaloja ovat massa- ja paperi, puutuote-, elintarvike-, sokeri- ja etanoliteollisuus. Rakennusten lämmityksessä bioenergian käyttö kasvaa 166 TWh ja tästä EU:n osuus on yli puolet. Kaiken kaikkiaan moderni bioenergia dominoi lämmön- ja jäähdytyksentuotantoa noin 2/3 osuudella uusiutuvasta energiasta vuonna 2024.

Liikenteen biopolttoaineiden käyttö kasvaa noin 24 % vuosina 2019-2024. Suurin osa kasvusta perustuu etanoliin, jonka kulutus kasvaa etenkin Brasiliassa, Kiinassa ja Intiassa. Liikenteen biopolttoaineissa kehittyneiden biopolttoaineiden (kuten Suomessa valmistettava ns. HVO) osuus oli vain noin 9 % vuonna 2018. Niiden tuotanto niin koko maailmassa kuin EU:ssakin on kuitenkin vähintään tuplaantumassa vuoteen 2024 mennessä. Liikenteen uusiutuvasta energiasta bioenergian osuus pysyy yli 90 %:ssa vuonna 2024.

Lisätiedot: toimitusjohtaja Harri Laurikka, puh. 040 1630 465, harri.laurikka(a)bioenergia.fi


[1] ei sisällä perinteistä polttopuukäyttöä ja lannan perinteistä energiakäyttöä

One thought on “Bioenergia kasvaa voimakkaasti seuraavan viiden vuoden aikana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.